maanantai 27. maaliskuuta 2017

EMERITUSYLITUOMARI

Suomen kennelliiton hallitus on myöntänyt 25.11.2016 pitämässään kokouksessa

EMERITUSYLITUOMARIN ARVON ANTTI TALLGRENILLE












Nimitys tehtiin
Suomen
harmaahirvikoirajärjestön vuosikokouksessa
11.3.2017




Antti on toiminut hirvenhaukkukokeiden ylituomarina vuodesta 1992
ja arvostellut 101 kokeessa, joissa suorituksia on ollut yhteensä 1331 kappaletta.
Hän on toiminut Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin hirvikoirajaoksessa 1980 luvulla
ja lisäksi SM-kilpailuiden ja PM-kilpailuiden ottelutoimikuntien puheenjohtajana 1983-2009.
Hän on istunut Suomen Harmaahirvikoirajärjestön hallituksessa vuosina 1979 - 1997.
Hänet on palkittu SHHJ:n hopeisella ansiomerkillä 1990 ja kultaisella 1998.
Kennelliiton hopeisen ansiomerkin hän on saanut 2009 ja
Suomen Metsästäjäliiton hopeisen 1984 ja kultaisen 2015.


Ilmajoen metsästysseuran hirvikoiraharrastajat kävivät onnittelemassa Anttia.

Antti haluaa KIITTÄÄ kaikkia häntä onnitelleita henkilöitä !!

Henkilön Soile Pentinmäki kuva.
Henkilön Soile Pentinmäki kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti